Historia - Vanan vaiheita
Keväällä v. 1947 Hämeenlinnaan perustettiin Nuoren Voiman Liiton alaosasto Hämeen Ikaros. Se oli kirjan ystävien kirjallinen ja kuvataiteellinen harrastuspiiri, joka toimi vilkkaasti 1950-luvun loppupuolelle asti. Se järjesti kirjallisuusmatineoita, joihin se sai esiintyjiksi valtakunnallisesti merkittäviä kirjailijoita. Järjestäjiä innosti myös tilaisuuksien saama suuri yleisön suosio.
Omissa kerhoilloissa käytiin 1950- ja 60-luvun taitteessa innostuneita keskusteluja ja väittelyjä mm. kirjallisuuden ja kulttuurielämän tilasta, kustannuspolitiikasta, lukijan asemasta ja nousevasta taiteen modernismista. Taiteidenvälisyyttä tähdennettiin kutsumalla alustajiksi paitsi kirjailijoita myös kuvataiteilijoita ja elokuvan asiantuntijoita.
Hämeen Ikaros ei ollut rekisteröity yhdistys eikä se voinut saada avustuksia eikä kerätä jäsenmaksuja. Esim. Ikaroksen vierailijat esiintyivät tilaisuuksissa ilmaiseksi.
Ikaroksesta Vanaksi
Nuoren Voiman Liiton alaosasto ei voinut rekisteröityä, joten alettiin kehitellä uutta ratkaisua. Muuallakin maassa alkoi syntyä maakunnallisia kirjailijayhdistyksiä. Kuopiosta tuli Hämeenlinnaan siltatyömaalle töihin Pentti Fabritius mukanaan Kuopioon perustetun maakunnallisen kirjailijayhdistyksen säännöt, joista kävi ilmi mm. että maakunnalliset yhdistykset voivat päästä osallisiksi valtion kulttuuriavustuksista opetusministeriön (myöhemmin läänien taidetoimikuntien) kautta.
Ikaroksessa toimineet aktiivit päättivät perustaa uuden maakunnallisen kirjoittajayhdistyksen. Toiminta-ajatuksena oli, että Ikaroksen keskusteleva, humanistinen ja taiteiden välinen yhteishenki säilyisi myös uuden järjestäytymisen jälkeen.
Perustava kokous pidettiin 11. tammikuuta 1966 Ehon baarin kabinetissa. Perustamiskokouksen osanottajat olivat Matti J. Ilkka, Einar Palmunen, Aulikki Hakulinen, Helmi Könnölä, Paula Ravi, Martti Taivainen, Seppo Saarikylä, Pentti Fabritius, Toivo Lampinen, Pekka Lampinen, Else Matilainen, J. Valmu, Kari Jalonen, Simo Ojanen, Liisa Halonen-Nieminen ja V. E. Saari. Helmi Könnölän ehdotuksesta nimeksi tuli Vana, jota tarkennettiin ensin Kanta-Hämeen Kirjoittajayhdistys Vana-66:ksi, vähän myöhemmin muiden maakuntayhdistysten mukaisesti Kanta-Hämeen Kirjailijayhdistys Vana-66 ry:ksi. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Simo Ojanen (1966-1967) ja sihteeriksi Pekka Lampinen (1966-1980).
Puheenjohtajina ovat sen jälkeen toimineet Pentti Fabritius (1968), Raimo S. Wallin (1968-1972), Veikko Isomäki (1973-1978), Aulikki Hakulinen (1979-1983), Pauli Laukkanen (1984-1985), Sinikka Puhakka, myöh. Sini Rautanen (1990-1993), Raimo S. Wallin (1994-1995), Aulikki Hakulinen (1996-1999), Pia Houni (2000-2004), Ulla Lappalainen (2005-2009) ja Kari Jalonen (2009 -.
Sihteerit Pekka Lampisen jälkeen: Mervi Friman (1981-1982), Pertti Jaanu (1983), Sinikka Nousiainen (1984-1985), Riitta Edholm (1986-1989), Anneli Barck, myöh. Kaarna (1990-1993), Raimo S. Wallin (1994), Mikko Sipinen (1995), Vilho Räsänen (1996-1998), Erja Anttonen (1999-2001), Hilja Mörsäri (2002), Maria Lassila-Merisalo (2003-2005), Sirkku Hokkanen (2006) ja Pekka Rautalahti (2006 -2009), Tarja Lappalainen (2009), Susanna Keckman (2010) ja Liisa Kojamo (2011 -).
Ikaroksen hengessä 1960-luvulla
Toiminta alkoi vilkkaana Ikaroksen perintö taustalla. Rajoitukseksi tuli kuitenkin jäsenyyteen liitetty vaatimus: jäseniltä edellytettiin julkaistuja teoksia tai tekstejä tai ainakin julkaisukelpoista tekstinäytettä, jonka johtokunta arvioi. Yhdistys ei enää ollut samalla tavalla vapaa ja avoin kuin Ikaros-kerho. Silti yleisölle suunnatut matineat ja keskustelutilaisuudet jatkuivat ja raha-avustuksiakin alkoi tulla.
Ensimmäisenä toimintavuotena järjestettiin viisi kirjallista tilaisuutta, joihin väkeä tuli tungokseen asti. Yhdistyksen jäsenmäärä oli aluksi 26, myöhemmin se kasvoi muutamiin kymmeniin. Uudeksi aluevaltaukseksi tuli teatteri. Vana kutsui v. 1967 vieraakseen Turun ylioppilasteatterin. Myös Raimo S. Wallinin näytelmä Alttari esitettiin samana vuonna ravintola Hälläpyörässä. Wallinin perustama teatteriryhmä Exitus esitti vanalaisten kirjoittamia tekstejä useilla paikkakunnilla, mm. Pekka Lampisen näytelmän Autuaat saastuttajat, johon Jarmo Sermilä sävelsi laulut. Teosta esitettiin 14 paikkakunnalla.
Taiteiden väliset paneelikeskustelut jatkuivat, ja niihin osallistui myös Hämeenlinan kaupungin päättäjiä kaupunginjohtajasta alkaen.
1970-luku - yhdistysten yhteistyötä, uusia kirjailijoita
Suosittuja kirjallisia yleisötilaisuuksia järjestettiin 1970-luvulla yhteistoimin Hämeenlinnan seudun äidinkielen opettajien, Larin-Kyöstin seuran ja Hämeenlinna-seuran kanssa. Näistä onnistuneimmat keräsivät kirjallisuuden harrastajia parisen sataa henkeä. V. 1975 järjestettiin kaksikin novellikilpailua, joiden parhaat julkaistiin kokoelmassa Sanan vanaa. Vuosikymmenen lopulla toimeenpantiin satukilpailu, johon haluttiin paikallisväritteisiä tarinoita. Tekstejä saatiin runsaasti ja niistä koottiin antologia Kuninkaanpoika Kauppatorilla.
Vuosikymmenen lopulla Vanassa esittäytyivät nuoret, valtakunnallisesti merkittävät kirjailijat Matti Pulkkinen ja Olli Jalonen, joiden molempien esikoisteokset pääsivät näkyvästi esiin.
1980-luku - kunnallisen kulttuuritoiminnan organisoitumisen aikaa
Kunnallisen kulttuuritoiminnan uusi organisoitumisen aika merkitsi Hämeenlinnassakin kaupungin kulttuuritoimiston perustamista. Kulttuuritoimen johtajaksi tuli jo Ikaroksessa aktiivisesti toiminut ja Kariston kirjallisena johtajana vaikuttanut Martti Qvist. Niinpä Vanakin sai tukea. Voitiin järjestää runokilpailu, johon tuli osallistujia 111. Kun lisäksi kaupunki järjesti novellikilpailun, voitiin julkaista antologia Ihminen ajassa. Mukana oli 26 kirjoittajaa.
Maakunnallisten kirjailijayhdistysten talvi- ja neuvottelupäivät järjestettiin Hämeenlinnassa 1982. Neuvottelupäivien yleisömatineassa esiintyivät alueemme kirjailijat Olli Jalonen, Matti Pulkkinen ja Pentti Linkola.
Hämeenlinnan seudun äidinkielen opettajien kanssa Vana toteutti v. 1987 ja v. 1988 Pikku-Tavastia -kirjoituskilpailut, joihin molempiin osallistui 160 lasta ja nuorta.
Kilpailu oli tuonut esiin useita lahjakkaita nuoria kirjoittajia. Sekä äidinkielen opettajat että vanalaiset ymmärsivät heidän edelleen ohjaamisensa välttämättömyyden. Kirjoittajakoulun idea alkoi elää. Samoihin aikoihin kirjailija Taru Väyrynen (Taru Mäkinen) ja kirjastonhoitaja Mervi Koski alkoivat kehitellä lasten ja nuorten sanataidekoulutusta. Mervi Koski kertoo koulun synnystä näin: "Silloinen Vanan hallituksen jäsen Arto Pohjolainen kävi usein Tuomelan kirjastossa, jota tuohon aikaan hoidin. Oma tyttöni oli pieni koululainen ja huomasin, että hän täyttää paljon kauniita monisteita, mutta huolestuin lauseiden muodostamisesta ja kokonaisten ajatusten ilmaisemisesta. Puhuin Artolle tästä ja pyysin, että hän ottaisi kynäilypiiri-asian esille Vanassa. Minä puhuin Timolle (kirjastonjohtaja Timo Koivu), että kirjasto tulisi mukaan." Näin sai alkunsa maan ensimmäinen sanataiteen perusopetusta antava kirjoittajakoulu Hämeenlinnan kaupunginkirjaston yhteydessä.
1990-luku - toiminta hiljenee mutta ei lopu
Vana 66:n toiminta hiljeni 1990-luvun lopulla. Myös toiminta-avustukset pienenivät. Vuonna 1995 avustuksia ei tullut kaupungilta eikä Hämeen läänin taidetoimikunnalta. Näkyvin tapahtuma 1990-luvulla oli vuonna 1995 pidetty Suomen maakuntakirjailijoiden vuosikokous, jonka yhteydessä järjestettiin yleisömatinea.
Kuitenkin vuonna 1996 jäseniä oli 66. Vanan yksi toiminta-ajatus on ollut jäsenten kirjallisen kehityksen tukeminen ja myös uusien kyvykkäiden kirjoittajien löytäminen ja rohkaiseminen.
Tällainen työ ei aina voi olla kovin näkyvää, vaikka se on tärkeää ja välttämätöntä, ehkä tärkeämpääkin kuin ulospäin levittäytyvä näkyvillä olo.
2000-luku - uuden nousun aikaa
Vuosituhannen vaihduttua Vana-66 on jälleen alkanut nostaa profiiliaan myös julkisuudessa. Pitkän tauon jälkeen yhdistys julkaisi antologian joulukuussa 2004. Syksyllä 2003 yhdistys siirtyi tietokoneaikaan avaamalla omat internet-sivut, joilla tarjoutuu uusi tekstien julkaisumahdollisuus. Kirjallisen yhdistyksen merkitys korostui aikana, jolloin taidetoimikunnassa ei ollut kirjallisuuden läänintaiteilijan vakanssia. Vuonna 2007 yhdistys julkaisi teoksen ...aina joku kirjoittaa. Kantahämäläisiä kirjailijoita.
Historiikin on koonnut Hilja Mörsäri vuonna 2004. Tämän jälkeistä aikaa koskevat täydennykset ja muutokset Ulla Lappalainen.